Nuorten toiminta

14 vuotiaille ja siitä ylöspäin suunnatut nuortenillat pidetään lauantaisin klo 19. Nuortenillat ovat kaikille avoimia, ja uusia kasvoja tuleekin jatkuvasti mukaan. Illat sisältävät opetusta raamatusta, musiikkia, tarjoilua, kohtaamisia nuorten kesken.Tällä hetkellä toiminnassa on mukana n. 40 nuorta.

Nuorille järjestetään vuosittain leirejä. Nuorten porukalla tehdään myös toisinaan matkoja kauempana järjestettäviin kristillisiin tapahtumiin. Lisäksi nuorten toimintaan kuuluu sählyvuoro haanojan haalissa perjantaisin klo 15:00- 17.00.

Nuorisotyö

Nuorisotyössä yksi tärkeimmistä asioista on mielestäni se, että huomioidaan nuoret sellaisina kuin he ovat. Jokainen nuori on oman kulttuurinsa tuote ja tuota kulttuurista kehystä ei pidä mennä muuttamaan. Tietenkin nuorisotyön haasteena on vaikuttaa Jumalan sanan periaatteilla niin, että evankeliumi voi hyvin.

Toinen tärkeä tekijä nuorisotyössä on mielestäni Jumalan sanan systemaattinen opetus. Monesti seurakunnissa ei tarpeeksi arvosteta Jumalan sanan opetusta nuorille. Kuitenkin nuoret elävät maailmassa, jossa Raamatun arvovalta vahvasti kyseenalaistetaan. Monet kysymykset saattavat vaikeuttaa nuoren kasvua uskossaan. Näihin kysymyksiin seurakunnalla täytyy olla jonkinlainen vastaus. Monesti nuoret ovat hyvin kiinnostuneita myös teologisista kysymyksistä.

Usko ei kuitenkaan voi jäädä vain teorian tasolle. Kolmas tärkeä tekijä onkin johdattaa nuoria kokemaan Jumalan vaikutusta omassa elämässään. Raamatun opiskelu antaa kokemuksellisuudelle oikeat raamit, joiden sisällä on turvallista olla. Kokemus itsessään ei ole uskon tarkoitus, vaan sen tarkoituksena on johtaa syvempään Jumalan tuntemiseen.

- Tommi Rimpeläinen, nuorisopastori

TULEVIA TAPAHTUMIA


Katso ohjelma